Kun astui ulos metsästä, kaatuivat tornit.
Kun kaatui tulppaanipedille, kuolivat kanssamatkustajat.
Kun kirjoitti isälleen, tukehtui koira.
Kun sävelsi, talot romahtivat ja maa halkeili.

Saatoin kuulla valituksen, ilmassa väreilevän ja syvän,
mutta ketään ei näkynyt, missään, puiden lomassa,
ja niin seisoin vain hämmentyneenä siinä missä olin,
ajattelin että hän ajatteli sitä mitä minä ajattelin.

Ei voi elää niiden kanssa mutta ei ilmankaan niitä,
sokea lukee sokeaa, millainen on kirja joka on niin
ohut että sitä ei enää näy, tai sota itsensä kanssa,
tai se jäätynyt hetki kun huomaa avokkaiden ole-
vain tiukasti jaloissa ja putoaa pitkän matkaa.

Tässä on nyt kysymys keinonahasta / joka näyttää heijastavan minut / tai näyttää että se ei heijasta / joka on siinä mielessä kuin voidaan sanoa / tai että se on olemassa heijastaakseen / kun sinä syöt sinä syöt munakasta / ja kun se heijastaa minut / se heijastaa minut kuolleena.

En tapa, mutta ei runouskaan jos se on lyhyttä,
jos siinä ei ole sisällä jotakin joka tukahduttaa,
en tuomitse, mutta ei runouskaan jos se on so-
pivaista, katajien takana, rannassa, lähellä tätä.

Oksissa on tavallisia kukintoja,
tavallisia tähän aikaan, eikä
niiden välissä leijaile korentoja,
ei tähän aikaan, ja oksissa on
tavallisia kukintoja, eikä niiden
välissä leijaile korentoja, tähän
aikaan, ja oksissa on kukintoja.

Keltainen, ja musta, ja musta ja
keltainen, ja musta, ja keltainen,
ja keltainen ja musta, ja keltainen,
ja musta.

Kun on puhe nahasta, ja kun on
puhe keinonahasta, keltaisesta,
ja kun on puhe nahasta, tai huu-
lista jotka ovat auki, öistä, kun
on puhe huulista joiden ohitse
ei pääse mitään, ei betonilla
vuoratussa suuressa muodossa,
olen kadottanut joitain ihmisiä
mutta löytänyt toisia jotka pu-
keutuvat joihinkin vaatteisiin,
on aina oltava jokin luku kukkivia.

Ja on myös, että, joka on peura,
tai heijastus siitä, oikeastaan
heijastus heijastavimmasta pei-
listä. Peura, joka paistaa itselleen
ruokaa, verhot ovat kiinni, hän
kirjoittaa, jossa jäätä, jossa jää,
ensin näkyy, sitten ei enää näy.

Mittani ovat 172 cm ja 64kg, mutta parempi
olisi 61 kg. Voin saavuttaa sen hyvin pienin
panostuksin. Silmäni ovat vihertävänsiniset.
Jos istun sinisellä sohvalla, ne näyttävät sini-
siltä ja vihreiltä jos taas vihreässä nojatuolissa
tai seison vasten vihreätä seinää. Kuvittelen
usein itsestäni liikoja ja rakennan legendaa.
Esimerkiksi että kaikki mitä kirjoitan on suur-
ta ja tulee nousemaan arvossa kuten mikä ta-
hansa todellinen. Ei menetä koskaan arvoaan,
aina yhtä harvinainen ja kaunis riippumatta
mitä ympärillä on tai mikä kurssi on. On var-
maa että tämäntasoista tekstiä ei vain ole niin
paljoa eikä tule koskaan olemaan. Joskus kyl-
lä myös luulen olevani hohtavasilmäinen sala-
manteri ja kerran tullessani kylvystä kuvittelin
näkeväni salamanterin seinällä. Hyvin kaunis
eläin, olin onnellinen siitä näystä. Saatoin kir-
joittaa ja kävellä, olla ja tietää.

Aina on olemassa myös savunhajua.
Missä me olemme se tulee aina mukaan
ja sinussa on myös toinen tuoksu, kieltäymyksen
ja suloisen tuomitsevuuden. Se kiertelee
ylläsi kuin kotka. Kun me näimme kaupassa
jäädytetyn puuman. Sen että sen silmät olivat
kuin lasia. Yhdessä sinun kanssa olen tuonut
monia keksintöjä runouteen. Kun kiertelin
kaupassa sinun kanssasi puuma katseli meitä,
sen silmät olivat hieman vaaleaa punervaa
lasia kenties Muranosta. Olimme yhdessä
ja katsoimme sinua.

PIENI DRAAMALLINEN TEKSTI
Kun olin kenkäkaupassa. Tai kenkä- ja laukkukaupassa
+
Tai kun lumimyrskyn jälkeen oli valoisaa
+
Ja näimme sellaisia jälkiä metsässä, jälkiä että oli istuttu ympyrässä, kehässä, sen kehällä
+
Tänään näkyi lintuja. Enää niitä ei näy
+
Sinä et näe niitä
+
Minä en ylipäänsä osaa enää nähdä mitään koska tunnen
+
Tunnen että minä tulen maailmaan liian syvästi
+
Se on unta tai sitten maalaus
+
Tai kun oli valoisa lumimyrskyn jälkeen me pysähdyimme ja joimme teetä pullosta joka sinulla oli laukussasi
+
Oliko siinä myös vodkaa sekoitettuna
+
Oliko se kertomuksen alku, että sinä istut pöydän ääressä
+
Tai että sinulla on, niin kuin päreistä tehdyssä katossa, suomut ympärilläsi, että sinä olet tummempi ja siksi aurinko ei polta sinua kun se minua polttaa
+
Oliko siihen sekoitettu, olitko sinä kaatanut siihen vodkaa silloin kun se vielä oli kannussa
+
Että me kumpikin tahoillamme kirjoitamme siitä ja keskustelemme siitä ja se voi olla kaunista kuin patio tai kaunista kuin maalausten ripustus museossa tai kaunista kuin unikko
+
Meillä oli hauskaa yhdessä

KATKELMA PIENOISROMAANISTA "VIULISTI"

Hänen kasvonsa olivat toispuoleiset, toinen puoli lihallinen, terve, punertava ja toinen puoli sitä vastoin lihaton, kuivunut, ja siltä puolelta kaula myöskin täynnä sinivihreitä, laajoja mustelmia. Niitä oli yritetty hajamielisesti peittää jollakin peitevoiteella. Kainaloonsa hän kasasi kolme tölkkiä olutta ja poimi vielä kassalta mukaansa suklaapatukan, ja kun hän astui ulos ilta-aurinkoiseen ilmaan se puristui hänen pellavakankaisten, huolellisesti prässättyjen housujensa taskussa.

KATKELMA MONOLOGISTA "VIULISTI"

Jos elämä kuluttaisikin meitä tasaisesti, mutta sen täytyy olla tällaista, toispuoleista. Mustelmat kaulassani kertovat siitä, mistä muusta, Napolista jonka kaduilla muistan kulkukoiran astuneen sivuun minun edestäni. Tämä on yksi helvetin luola jonka takaseinää ei näy, ja kun näet jotakin, se on patsas sinusta itestäsi.
Ja kysyy: kuka olet? Mutta mitä sellaiseen voi vastata. Mukanani minä en kanna mitään mikä voisi tuhoutua.
Edelleen: onko sinulla sielu? Ei täällä näy mitään kylttiä joka kertoisi mihin on tullut.

Alkukäsitys, joka tulee meidän omaksemme ja ottaa sittemmin meidät valtaansa. Kuinka siihen voi suhtautua, mahdollisesti tekemällä yksinkertaisia harjoitteita, joissa koettaa päästä asioiden toiselle puolelle, nähdä ja kokea ne toisin. Esimerkiksi ajatella joka aamu jotakin tiettyä esinettä, vaikkapa tuhkakuppia, täsmälleen samaan aikaan, ja tarkastella mahdollisimman analyyttisesti omaa havaintoaan siitä ja sen paisumista, laajenemista.

Ojentaa jonkin joka merkitsee, viisivuotias lapsi, ojentaa suklaalevyn hiukan itseään vanhemmalle, toisen täytyy olla tyttö, toisen poika, viisivuotias olkoon tyttö, ojentaessaan suklaalevyä näyttää hermostuneelta, niin kuin epäilisi jotenkin.

Toinen taas on levollinen, hänellä on yllään vaate joka näyttää siltä että se päällään hän on tullut suoraan sotakentältä, hänellä on vyöllään pistoolikotelo ja siinä pistooli.

Minkä jälkeen tulee romanssi, viisivuotias kysyy,
sen jälkeen kun olet noussut panssarimersusta, toinen vastaa,
sen jälkeen kun taivas on tummentunut savusta ja sinä tunnet sen kurkussasi, sen jälkeen kun kaikki on kuollutta, tummunutta, kuivunutta.
Mutta eikö se ole kuin hyvää viiniä kysyy viisivuotias, sellaista joka laskeutuu alas koska sen kuuluu laskeutua alas, alas nielusta kuin joukko miehiä,
siinä olet oikeassa, sanoo toinen, me olemme oikeassa koska meidän täytyy syödä, nukkua ja rakastella, olemme oikeassa koska sisällämme toisemme,
mutta sinä hetkenä viisivuotias tyttö vetää suklaalevyn takaisin itselleen ja juoksee pois.

Yritän toistuvasti vapauttaa puheeni, ja itseni, niistä rajoitteista joita sille itse olen luonut. Kuitenkin nuo rajoitteet ovat minulle välttämättömiä, ilman niitä tunnen olevani kuin kampurajalkainen tai sokea. Mutta yhtä hyvinhän tarvitsen niitäkin kokemuksia, ne näyttävät minulle sen mitä todella olen, toisinaan, kuin etanan haamu, joka seuraa sitä, vielä hitaammin. Mutta ei minua myöskään naulata seinään, en suostu tekemään sitä itse, minä en ole sellainen vaikka silmäni ovatkin siniset kuin taivas kirkkaana kesäpäivänä, vaikka ne ovatkin runoutta jo itsessään, ilman minua, niin lähellä todellista maailmaa, sen ihmeitä, pysähdyttämättömät, ilmeettömät, läpikuultavat, kuin kappale sinistä taatelia sinisessä suklaassa, erityisesti tänään.

Kaikki mikä nousee, laskee jonakin toisena päivänä.
Avioliiton jälkeen tulee toinen avioliitto.
Puhvelit ovat kauniita ja sinäkin olet, lukijani.
Mitä minussa on sellaista, mistä ihmiset eivät pidä?
Yhtä hyödytöntä olisi kysyä mitä ruohossa on sellaista.
Että se on yhä tässä, että vain talvi saa sen katoamaan.
Jokainen muoto on liikaa, eräänlainen teesi.
Kuten yhdessä, sinun, muovikassi joka on täynnä
papereita. Niiden avulla voi päästä toiselle alueelle,
sinuun, joka on kieli, auringossa vaaleneva ja yöllä tumma.

Asioita voidaan sekoittaa toisiinsa mitä erilaisimmilla tavoilla. Kuitenkin: kysymys on aina vain tietyn luonteisesta tapahtumasta. Jotta jotakin voidaan sekoittaa, joidenkin toisten edellytysten täytyy täyttyä. Ajattele uudestaan: kaksoisveljekset, joista toinen laittaa jalkoihinsa keltaiset kengät. Keltainen ja sininen voidaan sekoittaa toisiinsa. Toisiinsa voidaan sekoittaa myös kuva veljestä ja toisesta veljestä. Kaksi äyriäistä pyörivät vedessä toistensa ympärillä niin, että kummankin rata on kahdeksikon muotoinen. New York Schoolin abstrakti ekspressionisti levittää maapähkinätahnan leivälleen samalla tavoin kuin hiukan myöhemmin öljymaalin kankaalle.

Tietysti kaikki tunteet ovat toistoa. Mutta se ei tarkoita, että ne olisivat sen vuoksi mitään vähemmän. Suru tai ilo voivat tulla enemmän tai vähemmän värisikseen.