Yritän toistuvasti vapauttaa puheeni, ja itseni, niistä rajoitteista joita sille itse olen luonut. Kuitenkin nuo rajoitteet ovat minulle välttämättömiä, ilman niitä tunnen olevani kuin kampurajalkainen tai sokea. Mutta yhtä hyvinhän tarvitsen niitäkin kokemuksia, ne näyttävät minulle sen mitä todella olen, toisinaan, kuin etanan haamu, joka seuraa sitä, vielä hitaammin. Mutta ei minua myöskään naulata seinään, en suostu tekemään sitä itse, minä en ole sellainen vaikka silmäni ovatkin siniset kuin taivas kirkkaana kesäpäivänä, vaikka ne ovatkin runoutta jo itsessään, ilman minua, niin lähellä todellista maailmaa, sen ihmeitä, pysähdyttämättömät, ilmeettömät, läpikuultavat, kuin kappale sinistä taatelia sinisessä suklaassa, erityisesti tänään.