"Opettavainen" on nimitys, jonka toisinaan annan joillekin teksteille, yleensä venäläisille: Tolstoin tekstit ovat opettavaisia. Ne opettavat mikroskooppisen näkemisen alkeita. Mitä muuta suunnaton varastoi itsetarkoituksellisia huomioita voisi edes opettaa? Tietysti elämästä nauttimista, jos keskittyisin samalla intensiivisyydellä mihin tahansa nautintoon voisin mielihyvin luopua lopusta elämästäni, vaipua makuulle ja sulkea silmäni. Ihmiset elävät niin paljon nopeammin kuin Tolstoi runoilee.
torstai 31. tammikuuta 2008
Kenties juuri erehtyminen on kaikkein tärkeintä: on erehdyttävä luulemaan, että on dramatisoinut jotakin hyvin, hyvin tärkeää; on luultava tehneensä jotakin kuolematonta jotta päinvastoin voisi ymmärtää tekemänsä. Mittakaavavirheestä aukeaa valtava näkymä, tai siitä, että kangasta venytetään ja venytetään kunnes se peittää kaiken.
Lähettänyt Liisa Patovirta klo 12:32 ap.
torstai 24. tammikuuta 2008
ONNISTUNEITA
Taas, taas, taas, huusi hän.
Taas, virkkoi hän.
Taas, ivasi hän.
Taas, hän sanoi valkoisena.
Taas, hän huusi ja tavoitti kattokruunua.
Taas, hän sanoi katsoen peiliin.
Taas, hän sanoi hitaasti.
Taas, hän sanoi hajamielisesti.
Taas, hän vain sanoi.
Taas, hän sanoi.
Lähettänyt Liisa Patovirta klo 2:51 ap.
maanantai 21. tammikuuta 2008
Ajattele sitä minkä vaikutuksen teet kun astut huoneeseen. Niin paljon voi oppia toisen tavaroiden pakkaamisesta. Tämä on ajatus: on mahdollista nähdä sellaista, ikään kuin, etsin nyt oikeata sanaa, vaivihkaa. Sen sävy ei ole täsmälleen oikea, mutta se saa luvan kelvata. kenties tämä onkin juuri ydin.
Lähettänyt Liisa Patovirta klo 5:37 ap.
Äärianalyysi: kysymys ei suinkaan ole siitä että pyrkisit tietoisestoi unohtamaan kuka olet tai että peittäisit tietoisesti jotakin, haluaisit olla näkemättä. Mutta ehkä kyse on siitä, että kiinnität sellaisiin asioihin huomiota, johon muutoin et kiinnittäisi. Yksinkertaiset harjoitteet saattavat auttaa pitkälle: tarkastele esineita vailla intohimoa, ota joka aamu käteesi yksi tietty esine, mikä tahansa, hyvin arkinen, ja koeta löytää siitä uusi puoli. Äärianalyysi tähtää tähän. Näe kuinka kengän pohja yhtyy sen laitoihin, kuinka pienet pistot ovat epämääräisiä vaikka aluksi näyttivätkin säännöllisiltä. Älä unohda sitä että kysymys on sinusta, kuitenkin. Älä unohda että kysymys ei ole sinusta vaan maailmasta ympärilläsi.
Koeta päästä esineiden sisälle. Sen ei pitäisi olla vaikeata. telttaan pääsee ryömimällä liepeiden alta. Äärianalyysi ei kuitenkaan ole sitä, ainoastaan sen näkemistä. Kun näkee kuinka reitit kulkevat sieltä mistä kuoriaisetkin, näkee myös oviaukon toisella tavalla.
Tilan havainnointi on erityisen hedelmällistä, koska pääkopan sisäpuoli heijastuu siihen niin suoraan. Kiinnitä huomiota esimerkiksi väreihin: millaisena näet keltaisen, sinisen, ollessasi surullinen. Entä niiden reunat?
Äärianalyysi on yksinkertaisesti vain keino kehittää havaintoa. Se ei ole mikään taikatemppu. Kysymys ei ole katseen kääntämisestä.
Lähettänyt Liisa Patovirta klo 5:14 ap.
sunnuntai 20. tammikuuta 2008
SUUNNITELMA ROMAANEIKSI
Koostuu yksityiskohtaisista ihmisten asuinhuoneiden kuvauksista. Lähdemateriaalina inhimillinen tarkastelu, katse, jonka täytyy paljastaa jotakin. Käytännön syistä rajoituttava ainoastaan ennen tuntemattomiin kohteisiin, lisäksi tila antaa tietyt rajoitteet, vain peittämätöntä voidaan tarkastella ja lisäksi valtaosa katsottavista huoneista tulee todennäköisimmin sijaitsemaan kerrostalon ensimmäisessä kerroksessa, ikkuna katutasoon päin. Laajuus toistaiseksi tuntematon.
Lähettänyt Liisa Patovirta klo 7:22 ip.
perjantai 18. tammikuuta 2008
Mikä sitten ilmaisee mitäkin ja missä vaiheessa. Usein silloin kun alkaa katsella taaksensa on kaikki jo menetetty. Mitä tahansa tekeekin täytyy uskaltaa luopua ja koko ajan. Erityisesti kirjoittamisen suhteen.
Lähettänyt Liisa Patovirta klo 2:18 ap.
torstai 17. tammikuuta 2008
Toisinaan nämä ovat muistiinpanoja esseiksi, toisinaan käsikirjoituksiksi, mikä mielessäni kattaa kaiken muun.
Lähettänyt Liisa Patovirta klo 10:41 ip.
Sitten voi miettiä miksi ei jostakin sellaisesta joka vaikuttaa äärettömän vahvalta ole tehty elokuvaa ja miksi sellainen joka vaikuttaa laimealta on vedonnut pölkkypäihin niin useasti. Koska heidän silmänsä ovat liian heikot näkemään olisi järjellinen vastaus. Koska heidän sielunsa ei ole kehittynyt, koska heidän maksansa ei toimi kunnolla. He ovat kerrassaan liian terveitä havaitsemaan yhtään mitään. Se on minun ajatukseni, he eivät ole tutustuneet tarpeeksi sairaaseen ruumiiseensa ymmärtääkseen mitään. He eivä tole tunnustelleet heikkoja jäseniään, ovat sen sijaan uskotelleet olevansa olemassa mitä parhaimmalla tavalla. Onnetonta.
Sitten voi tosiaan kysyä miksi jostakins ellaisesta ei ole tehty elokuvaa. tai miksi sellaista ei ehkä synny muuta kuin tällaisesta ajattelusta ja tuntemisesta ja sielusta. Terävyys vaatii aina vastapainokseen tyhmyytensä tiedostamisen.
Lähettänyt Liisa Patovirta klo 10:39 ip.
Otetaan nyt vaikka katoaminen esimerkiksi, ajatelkaa runoa joka rakentuu sen kautta, että keskellä on se paasi johon on kirjoitettu kaikkien kadonneiden tai kaatuneiden nimet. Nimi olkoon mitä tahansa, ajattele vaikka väriä sen sijaan, vaaleanpunaiset, siis korostetun vaaleanpunaiset, keinotekoiset kasvot. Jokin kiihdyttävä, jokin joka sulkee tai avaa. Esimerkki: äärimmäisen fanaattinen uskonnollisuus, tai esteettisen tajun kuivuminen vaikkapa, kun jotakin puoltaan ei käytä se kuivuu ja sen herättäminen uudestaan on perkeleen työlästä. Nyt eksyin taas, anteeksi. Katoaminen. Ajatelkaa vaikka kaikkia Amy Winehousesta otettuja paparazzikuvia. Mitä ne herättävätä, mitä ne saavat aikaan. Ajatelkaa tunteitanne ja analysoikaa ja sitten vain kalkyylia kehiin niin kuin Ali baba.
Lähettänyt Liisa Patovirta klo 10:29 ip.
Alku: saapuminen, lähtemisen suunnitteleminen, viivyttely, poistuminen, saapuminen, hyvästit
Jotakin joka muistuttaa luonnosta, pöydän pinta, bambu tai korkki, jokin liian itsestäänselvä ollakseen tosi
Valheita, syitä, selittelyjä. Puun syyt ymmärtävät tämän osa-alueen merkityksen. Kylpyhuoneen samanlaiset marmorijäljitelmäkaakelit sen sijaan eivät voi ymmärtää, jonkun täytyy puhua niiden puolesta
Hahmon luominen,
puhuessani siitä vääntelen aina suutani oudolla tavalla tai puristan huuliani yhteen kun minun pitäisi sanoa jotakin. Harjoitukset ovat helppoja mutta kukaan ei koskaan tee niitä niin kuin pitäisi. kaikki odottavat että ovi aukeaa, että minä aukaisen oven ja näytän kuka on tulossa. Tämä on typerää ja toisteista.
Hahmo on väistämättä, simulaatio jotakin muuta. Pysäköintitalossa, mikä vertaus arkkitehtuuriin, siihen nokiseen, harmaan eri asteisiin, ja kaikkiin niihin suljettuihin tiloihin ja avattuihin tiloihin.
Vokaalien ajatteleminen voi helpottaa. Syventäminen: minkälainen vokaali on a, mikä väri yhdistyy siihen, entä e, mitä puuttuu jos emme käytä jotakin vokaalia.
Henkilö: ajattele paikkaa, älä unohda siirtää katsettasi juuri niin kuin kameran etsintä, mieluiten mittaetsinkameran, tässä on kysymys työskentelun nopeudesta ja täsmällisyydestä
Ei ole ole olemassa yhtä pistettä, jossa muuttuisi joksikin muuksi
Merkittävät yksityiskohdat pois, ensin teksti, sitten kaikki siihen tai kaikki siitä pois. Hylkäys merkitsee usein kaikkein eniten, hyvästit, eivät toki lopulliset
Minkä tahansa virikkeiden käyttö. Jos se merkitsee paperien rypistämistä, piirtämistä, olkoon. Mutta keskittykää ennen kaikkea. Vastakohdista tuskin syntyy mitään sellaista. Asioiden yhdistämisessä toisiinsa ei kannata pelätä mitään.
Ajattele vaikka artisokkia ja paprikoita pöydällä tai sitten käsikrnaaatteja, mitä tahansa muodokasta, naisen rintoja tai persettä
Se on pitkä pitkä tarina ja kulkee horisontaalisesti
Älkää unohtako sitä kamerakatsetta
Sattuma on paras ystävä
Lähettänyt Liisa Patovirta klo 10:22 ip.
maanantai 7. tammikuuta 2008
Liekö tässä sitten mitään joka enemmän olisi läsnä. Tasakattoinen pieni talo on usein sellainen johon liittyy niin paljon miellyttäviä muistoja. Sellaisia vain ei näe näissä kaupungeissa niin usein. Ne ovat tuttuja vain Taschenin nidotuista kuvakirjoista. Niin kuin Turussa nuorempana kun mikään ei tuntunut riittävältä ja oli palattava kotiin lumista portaikkoa pitkin. Pens ei jaksa edes välittää siitä että olut on avaamatta. Ei se ole kylmääkään koska sydän ei ole tarpeeksi kylmä vielä.
- Se Blomstedtin Luola on jotakin johon minulla tiivistyy paljon hyvää. Mutta en minä jaksa katsoa sitä että taiteilija paasaa jotakin idioottimaisuuksia Platonista ja ideoista. Voisin ymmärtää sen jos rehellisesti valettaisiin pronssiin tai edes kipsiin.
Häntä sanotaan sen vuoksi että hahmo ei muistuta enempää alusta kuin lopustakaan, enempää aluksi kuin lopuksikaan. Olut on vielä avaamatta ja hän näyttää pyristelevältä, ehkä liikaa valtuuksia tällaiseksi päiväksi. On ihmeellistä miten ihmisten ajattelee olevan päiviä tai muita aikoja.
- Jos koira olisi ollut mukana se olisi ilmaissut jotakin oikeata. Kääntynyt ja lähtenyt tuhisten. Se on venäläinen, ja se osaa paljon sellaista mistä ei voisi edes kuvitella. Todellinen esseisti.
Rakkausko sitten minut yhdistää ihmisiin? Ajattelen että yhdistää nimiin mutta seuraavana hetkenä se on kaukainen ajatus. Vaikkapa Quineassa, tavallisessa aiheessa. Joku Miller tai joku sanoisi jotakin ja virittäisi aikaan. Muistan kyllä myös niin monet joita olen tavannut. Auli Viikari oli yksi niistä, joista tuli mieleen purjehtiminen huonokuntoisella veneellä. Nyt tämä kyllä on ihan toinen sijoitus.
- Jos puhutaan arvoista niin ei se minua hetkauta.
Jos puhutaan oluesta tai edes kiintymisestä. Psyykelääkkeistä puhumisen voi jättää toiseksi päiväksi. Aiheet muita. Värit paksuja ja liitumaisia, kieltämättä suhde isään ja äitiin on aina.
- Blomstedt ja sen kivettynyt kasvo jääköön. Sormet ovat toista, ne varmasti ovat taitavat ja ehkä se tunkee sillä tavalla kielen poskeensa kun maalaa. Todella arvostuksellista.
Lähettänyt Liisa Patovirta klo 2:38 ap.
EPÄONNISTUNUT
Tällä hetkellä päälläni on vihreä mekko, olen yrittänyt kammata hiuksiani viehättävämmän näköisiksi, minulla on tummat hohtavalta näyttävät sukkahousut, tyypilliset naisellisesti reunoiltaan pitsikoristellut valkoiset pikkuhousut ja rintaliivit, päälaeltani kohoaa tasaisin väliajoin liekehtivä purkaus.
Lähettänyt Liisa Patovirta klo 2:07 ap.
EPÄONNISTUNEITA
Olkoon niin että toivotaan että niin ei käy.
Kaikki oli jäänyt kesken lumen vuoksi.
Karhumainen ihminen ei koskaan tai tarkoitan ei milloinkaan.
Tässä on joskus ollut intiaanien hautausmaa.
Hyvin täyteläiset kengät tai galleriassa tarjoiltava Masi-valkoviini.
Olkoon tämä tietämättömyyden verho välillämme.
Pelkkä nimi Juhana Blomstedt.
Nenä näytti siltä että voisi luennoida mielestä.
Leuka taas siltä että sitä alas ei vielä ole tarpeeksi valunut.
Näin purossa viikatteita ja olisin halunnut tarttua.
Muuta on mahdotonta tuntea.
Aa, se täytyy ajaa pois.
Ajaa kokonaan koska vinssiä ei ole.
Koska ei ole mitään sellaista kuin karhun leukojen puristusvoima.
Lähettänyt Liisa Patovirta klo 1:52 ap.