Alussa täytyy olla opettaja, joka puhuu ihmiselle joka on häntä ja tulee hänen jälkeensä. Täytyy olla jokin kuvio, joka on pienenemässä, asteittain, ja jotakin sen tilalle tulevaa. Ei ole mitään mikä estäisi tätä henkistä liikettä. Ei ole esimerkiksi rahan liikettä, joka asettuisi sen kaiken yläpuolelle, ei ole mitään, mihin voisi kuin hartsiseen lehteen takertua jotakin muuta. Ei ole olemassa minkäänlaista riippuvuutta, ainoastaan syntymisen laki. Voidaan puhua vaikkapa siitä kuinka värit yhdistetään toisiinsa, lopuksi kuinka ihmiset yhdistetään toisiinsa, lopuksi kuinka ideat yhdistetään toisiinsa, kuinka kemikaalit yhdistetään toisiinsa. Jokin kummallinen selittää itsensä tässä yhteydessä, on tehtävä selväksi että selvärajaisuus ei tarkoita sitä että vuo kulkee tiettyyn suuntaan ja tietyllä tavoin rajoitettuna. Mitä tapahtuu kun lapsen toiseen käteen antaa palan hiomatonta puuta ja toiseen käteen puolikkaan suolakeksin. Mitä silloin ei tapahtu, toisin sanoen: mitä epäillään ja mikä jää epäilysten ulkopuolelle.
Epäily ja epäilykset: eräänlaiset kuvitteelliset raajat, joiden ominaisuudet ylittävät vastaavien todellisten raajojen ominaisuudet moninkerroin.Varottavia, ei ole mahdollista katkaista omaa raajaansa vaikka olisi joutunut loukkuun.
lauantai 1. joulukuuta 2007
Lähettänyt Liisa Patovirta klo 12:04 ip.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti