Isäni on huomattavan pitkä, olen kirjoittanut
hänelle huomattavan pitkää kirjettä aina aamuisin.
Yritän siinä luoda näkymää. On mahdotonta antaa
itsensä tulla selkeästi esiin esimerkiksi tekstissä, ja
yhtä mahdotonta on tulla itsensä kaltaiseksi samalla
tavoin kuin värit. Isälläni, hänen huolitellussa ava-
ruudessaan, on kolme maljakkoa pitkällä pöydällä.
Eräs Sibelius-Akatemian sävellysluokkalainen pudot-
ti niistä yhden lattialle, mutta se ei suinkaan särkynyt
vaan soi hyvin kauniisti. Isäni kasvot puolestaan jul-
mistuivat, mutta tulivat sitten lempeiksi. Nyt hän on
Milanossa, kirjoitan Milanoon, hotellihuoneeseen
jonka katto on täynnä näkymättömiä kuvia samalla
tavoin kuin täyteen piirretyn paperin toinen puoli.